Minun mieleni on niin kummallinen<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

kuin meri kuutamolla.

En tahtoisi ma touhuun ihmisten

ja en tahtoisi yksin olla.

(Eino Leino)

 

Tuo säe Leinon runosta Meri kuutamolla kuvailee äärihyvin mun fiiliksiä kuluneen vuoden aikana. Aivojen tilalla on sekavaa soppaa. Tosin nyt, viimeviikkoina on olo tuntunut jo huomattavasti kirkkaammalta, pystyvämmältä ja melkeinpä aktiiviselta.

 

Onkohan mahdollista, että jonain päivänä en enää tunnista runosta ollenkaan itseäni? Toivottavasti!  Tuskin kuitenkaan koskaan unohdan kuinka se on minua joskus kuvannut.

 

Ja vielä "ääneen" lausuttu ajatus: blogin kirjoittaminen on minulle huvia ja hauska harrastus ja mahdollisuus koota kaikkia sekavia juttuja yhteen. Pakko, aikataulut yms. eivät sovi ajatukseen omaksi iloksi tehtävästä jutusta. Niinni miksi on huono omatunto, kun ei ole säännöllisesti kirjoittanut?

Kiltit tytöt ei joudu helvettiin. Ne on jo siellä. Tana.